3.7.2011 - AGILITYKISAT KUOPIOSSA.
Kisattiin Ursan kanssa Kuopiossa kolme rataa,
tuomarina Bob Griffin Briteistä. Ekaradalta HYL. Olin katsonut aikataulua
väärin ja myöhästyin rataantutustumisesta, ohjaajana olin radalla ihan hukassa
esteiden etäisyyksistä ja hyppykulmista, joten paineltiin kesken radan suoran
kautta maaliin. Toinen rata oli hyppyrata. Radalta kepeiltä vitonen,
harmittavasti jätti viimeisen keppivälin pujottelematta ja korjaaminen vei
suoritusajankin sitten plussan puolelle (7,22 sij. 14./36). Kolmas rata
oli päivän paras, mutta sieltäkin kieltovitonen, joka söi tavattomasti aikaa
eli lopputulos myöskin yliajalle. Toiseksi viimeisen hypyn Ursa juoksi ohi, kun en varmistanut
hyppyä siinä kohtaa tai toisaalta edellisessä välissä vekannut oikealle
linjalle. Liikaa siis omaa olettamista (11,14 sij. 9./31).
28.6.2011 -
PIHKA KÄVI LUUSTOKUVISSA.
Omituinen Pihkakinttu kävi Helsingin Herttoniemen Hertassa lonkka- ja kyynärkuvissa. Myös selkä kuvattiin kiinnostuksen sekä tulevien ja olevien harrastusten takia, ei muutoksia. Kennelliiton arviointikierroksen jälkeen viralliset tulokset ovat varsin positiivisia, lonkat A/A ja kyynärät 0/0. Huippu juttu!
18.-19.6.2011 -
AGILITYN SM-KISAT NASTOLASSA, URSA MAXIEN SIJALLE 38.
Käytiin Ursan kanssa kisaamassa agilityn Suomen Mestaruuksista Nastolassa.
Lauantaina joukkueradalta HYL, jonka tasaisen tuloksen tekivät koko Jyväskylän
Agility Teamin maxijoukkue, yhteistulos siis HYL. Anne Huittisen rata oli suhteellisen
haastava, yhteensä neljän esteen matkalla oli useampi väärän radan
mahdollisuus, jossa lukemattomien koirakoiden suoritus kaatui hyllyttämiseen.
Sunnuntaina yksilömestaruuksien Marjo Heinon tuomaroimalta karsintaradalta päästiin
täpärästi finaaliin puhtaalla suorituksella, mutta pienellä yliajalla (2,39, sij. 49). Henri Luomalan
finaalirata sitten ikäväkseni sössittiin. Ensin okserilla riman tiputus, puomin
ylösmenolta 5 ja vielä keinultakin 5. Ihanneaika riitti hyvin ja siinä olisi
siis ollut aikaa varmistellakin, mahdollisuudet olisi ollut liki kympin
sakkiin (15/-2,31). Harmittaa tietysti. Lopulta sijoitus 38./181, joka jossittelusta
huolimatta lienee jokatapauksessa kelpo suoritus, pääsimmehän alkuperäisen
tavoitteemme mukaisesti viidenkymmenen parhaan joukkoon. Hyvä Ursa!
17.6.2011 - KARHUPENNUT 2 VUOTTA.
Omituiset Källeröinen "Noita", Metsähippa "Hippa", Ohtonen "Rohto"
ja Pihkakinttu "Pihka" täyttävät kaksi vuotta. Onnea aikuistuville
Karhupennuille kera omien
ihmisten!
8.6.2011 - LUNA 9 VUOTTA
Meijjän mamma täyttää tänään yhdeksän. Suuret onnittelut Lunalle ja kiitokset
yhteisestä taipaleesta tähän asti!
26.5.2011 - ILTAKISAT JYVÄSKYLÄSSÄ
Ursan kanssa kaksi Sisko Pulkkisen tuomaroimaa rataa iltakisoissa kotona (HYL & 0/-1,59, sij.
7.)
11.5.2011 -
ROHTO KÄVI VIRALLISESSA TERVEYSTARKASTUKSESSA.
Omituinen Ohtonen on terveystarkastettu Oulussa Kaisa Wickströmin toimesta.
Silmissä ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia (HC, PRA, RD), polvet 0/0.
Kennelliittokierroksen jälkeen lonkkatulos A/A ja kyynärät 0/1. Muutos oikeassa
kyynärässä on onneksi lievä ja agilityakin - tai hupilitya - näillä pääsee
pinkomaan vallan mainiosti. Pääasia on, että arkeen ja prosessiin 'pennusta
pelastuskoiraksi' tämä ei pääse vaikuttamaan, vaikka seurantaa jossain määrin
vaatiikiin. Lonkkien ja kyynärien lisäksi Rohtolta kuvattiin myös selkä- ja
kaularanka, ei muutoksia.
8.5.2011 - ÄITIENPÄIVÄKISAT JYVÄSKYLÄSSÄ
Viikonlopun perinteiset äitienpäiväkisat kotosalla eivät olleet Ursan ja minun
osaltani menestys. Sisko Pulkkisen tuomaroimat radat eivät olleet vaikeita,
mutta ajat olivat
tiukahkoja. Ensimmäinen rata meni 100% treenaamisen piikkiin. Huolimattomuttani
vedin Ursan aidan ohi, tästä saimme kieltovitosen ja sen jälkeen keräsin
yliaikasekunteja kontakteilla seisottamalla,
joten lopputulos oli varsin "ruma" 13,01 (tulos 13,01, sij. 9./xx). Toinen rata
oli jo agilitya, mutta virhepisteet ropisi ärsyttävää kyllä puomin ylösmenolta
(tulos 5/-1,18, sij. 5./xx)
6.5.2011 - FI AVA NUTUKAS URSULA
Kennelliitto on vahvistanut Ursan FI AVA -arvon tällä päivämäärällä. Huikeaa!
30.4.2011 - MAAVÄRIT 4 VUOTTA.
Omituiset Maavärit Okra, Terra, Sienna ja Umbra täyttävät neljä vuotta.
Onnittelut siskoksille omine ihmisineen!
23.4.2011 - AGILITYKISAT JOENSUUSSA.
Joensuussa kisattiin Ursan kanssa kolme Marjo Heinon tuomaroimaa agilityrataa.
Ensimmäiseltä radalta ohjaajan huolimattomuusvirhe, joka johti kieltoon
aidalla (5/-0,72, sij.x/xx), toiselta ja kolmannelta radalta puhtaat
suoritukset yliajoilla (0/2,48 sij.x./xx ja 0/1,49 sij.x./xx). Ursa liikkui
harvinaisen tahmeasti tällä kertaa, ehkä taitaa olla pienen agilitykevennyksen
aika. Kahdet treenit viikossa, joiden päälle viikonloppukursseja sekä kisoja,
vaikutukset rupeaa näkyä vauhdissa.
15.-18.4.2011 - SAVONLINNASSA.
Käytiin porukalla Katjan ja Umbran tykönä Savonlinnassa, vielä niin kauan kun
siellä asustavat. Lauantaina turisteiltiin Olavinlinnan ympäristössä ja
Riihisaaressa, käytiin kiertämässä Sulosaari, ihaltiin järvien ympäröimää
Savonlinnaa. Sunnuntaina rämmittin ja eväsretkeiltiin Soininmäen luontopolulla.
Kiitokset emäntäväelle onnistuneesta reissusta!
10.4.2011 -
URSASTA
SUOMEN AGILITYVALIO!
Käytiin Pieksämäellä kisaamassa Hannele Lummerannan tiukka-aikaisilla, mutta
kiinnostavilla radoilla. Ensimmäiseltä radalta puhdas suoritus, joskin
harmittavasti yliajalla (1,52, sij.x./xx). Toinen rata oli kiinnostavalla
tavalla erilainen ja ohjauksellisesti monella tapaa ratkaistavissa, onnistuin
valitsemaan meille parhaiten toimivat ratkaisut ja ohjaamaan Ursaa varmasti ja
rohkeasti, Ursa liikkui hyvin, toimi ohjauksen mukaan ja teki tiukat kurvit.
Millekään ylimääräiselle ei radalla olisi ollut aikaa, vaan meille se riitti!
Ursalle SERT-A ja 2. sija puhtaalla radalla ja täpärällä ajalla -0,09 (0/-0,09,
sij.2./25). Viimeisen sertin myötä Ursa on kaiken treenaamisen ja kisaamisen
jälkeen ansaitusti FI AVA BH TK1 Nutukas Ursula! Mahtavaa!
Kiitos kaikille meitä tsempanneille, koutsanneille, meidän kanssa treenanneille
ja erityisesti sille porukalle, joka oli jännittämässä meidän viimeisen sertin
metsästystä! KIITOS!
9.4.2011 - AGILITYKISAT JYVÄSKYLÄSSÄ.
Sami Topra tuomaroi kolmosille pari rataa JATin järjestämissä agilitykisoissa.
Ursan
kanssa ensimmäiseltä radalta varsin nätti suoritus, joskin kontaktivirheellä,
aika olisi riittänyt sijalle 2. ja sertiin kiinni. Täpärälle jäi (5/-4,77,
sij.x./xx). Päivän toinen rata oli puhdas, jolla päästiin sijalle 7 (0/-2,07,
sij.7./37).
26.-27.3.2011 - AGILITYN KOTIKISAT.
Juostiin JATin järjestämissä viikonlopun kisoissa
Ursan
kanssa yhteensä neljällä radalla. Lauantaina Jalosen Karin molemmilta radoilta
tehtiin sujuvat nollat (HR 0/-4,00 sij.5/38 ja 0/-1,80 sij.8./40). Sunnuntaina
Kokkosen Tuijan tuomaroimilta radoilta ensin HYL ja sitten sijoitusnolla,
joskin harmittavasti yliajalla (HYL ja 0/2,12 sij.3./40).
20.3.2011 -
NUTUKAS URSULA
, PLS:N VUODEN AGILITYKOIRA 2010.
Olimme Ursan kanssa vuonna 2010 virallisissa agility-kisoissa parhaiten
menestynyt
paimensukuinenlapinkoirakoirakko ja saimme Paimensukuisen Lapinkoiran Seura
ry.:n agilitykiertopalkinnon, visakoivuisen paimensukuispatsaan, itsellemme jo
kolmanneksi vuodeksi peräkkäin!
19.-20.3.2011 -
PLS:N KATSELMUS HELSINGISSÄ.
Omituista porukkaa oli jälleen hyvin koossa Katselmuksessa. Sijoituksia
napsivat moitteeton
Nutukas Illusia
, joka oli upeasti VET-n 1. sekä tyttärensä
Nutukas Ursula
AVO2-n 4. Ulkomuotoluokissa olivat esillä myös
Omituinen Umbra
(AVO1-n) sekä siskokset
Omituinen Källeröinen
,
Omituinen Metsähippa
ja
Omituinen Pihkakinttu
(NUO-n), jotka saivat itsensä näköisiä arvosteluja, mutta eivät tällä kertaa
päässeet loppukehiin asti.
Lisäksi Omituiset
Noita
,
Pihka
sekä
Umbra
kilpailivat myös möllitokossa. Tekemistä ja treenaamista on vielä jokaisella,
joskin osin oli näkyvillä kyllä jo varsin onnistuneitakin paloja sekä hyvää
kontaktia. Erityiskiitos tokottelijoille, kiitos, kun uskaltauduitte
tottelemaan Omituistenne kanssa!
4.-6.3.2011 -
POROPAIMENNUSVIIKONLOPPU KOLARISSA.
Hullujen Päivien Seuramatkat veivät tällä kertaa koparaeläinten perässä
Pello-Kolari-Ylläs akselille. Poropaimennuskokeen suorittivat hyväksytysti
perjantaina
Omituinen Källeröinen
ja sunnuntaina
Omituinen Pihkakinttu
. Lisäksi haastavasta kilpailusta suoriutui innokkaasti
Omituinen Umbra
. Lauantain kilpailuun osallistui myös
Nutukas Ursula
, mutta kilpailu jouduttiin Ursan osalta valitettavasti keskeyttämään, sillä
Ursalla ei ollut riittävää kiinnostusta eläimiä kohtaan.
Paimennusviikonloppua vietettiin Karhupentujen ihmisten kesken majoittumalla
Ylläksen seutuvilla. Kiitos koko poppoolle!
22.2.2011 -
3-VUOTIAS KENNEL OMITUINEN
Kennelnimi Omituinen näki päivänvalon tasan kolme vuotta sitten. Omituisia
pentueita on toistaiseksi syntynyt kaksi, kolmatta pentuetta toivotaan edelleen
ilmaantuvaksi. Toivotaan tiukan vanhapiika Ursan lientymistä, seesteistymistä
mammailun aatteelle.
30.1.2011 -
ROHTO,
OMITUINEN OHTONEN
, NUO H
Rohto haki Kuopion jalostuspäivien näyttelystä Kakon Tapiolta kehuineen ja
puutteineen varsin paimensukuisen näköisen arvostelun.
Kokonaiskuvaltaan hyvä. Pitkälanteinen uros, jolla liian pitkä pää. Pyöreät
silmät ja poskia saisi olla enemmän. Hyvät etukulmaukset. Korkea kinner ja
hieman alaskiinnittynyt häntä. Hieman harva, mutta riittävän karkea karva.
Raajakarvoja voisi olla enemmän. Liikkuu sivulta pitkällä potkulla, ahtaasti
takaa.
2.1.2011 - HYVINKÄÄLLÄ AGILITYKISOISSA.
Agikisasimme
Ursan
kanssa kolme starttia Hyvinkäällä Anne Viitasen tuomaroimilla radoilla.
Kaikilta radoilta tasaisen tulostason saavuttamiseksi HYL. Päivä ei ollut
missään määrin meidän, alamäki alkoi siitä, kun nukuin aamulla pommiin ja
huipentui peltikolariin Nurmijärvellä. Parempaa Uutta Vuotta 2011! ;)
1.1.2011 - TAVOITTEITA VUODELLE 2011
Omituinen tavoite vuodelle 2011 on saada vihdoin
Nutukas Ursula
mammakoiraksi. Ursa rupeaa olla jo ikäneidon iässä, joten viimeistä
mahdollisuutta viedään. Agilityssa keräämme 0-tuloksia, yritämme saada
MM-karsintoja varten nollavoiton käsiimme ja suuntaamme kesällä arvokisoihin.
Syyspuolella kiikaroimme jo
vuoden 2012 mittelöitä, erityisenä mielessä vuoden 2012 SM-kisat Jyväskylässä,
kotona.
Reissut vie perinteisesti ainakin Katselmukseen,
samoin kokeilemme arpaonneamme ja suuntaamme toivottavasti myös
poropaimennusviikonlopulle
Kolariin, kokeillaan, josko jokunen Omituinen nähtäisiin areenoilla.
Karhupennuista osa tullaan terveystarkastamaan vuoden 2011
aikana, toivottavasti tarkastukset eivät tuo mitään kovin hälyyttävää esille.
Muutoin
seuraamme ahkerasti kasvattien elo-oloa vapaalla ja
harrastuksissa, kotona, kotimaassa ja maailmalla. Erityisterveiset Okralle
Kanadaan!
AIKAISEMPIEN VUOSIEN UUTISIA, TULOKSIA JA TAPAHTUMIA.
2010
-
2009
-
2008